Olipa kerran ja sitten ei ollutkaan

Olipa kerran ja sitten ei ollutkaan: aikaa, motivaatiota tai mielenkiintoa. Nyt on jo muutaman päivän ajan ollut palava halu kirjoittaa, purkaa ajatuksia ja mennyttä kevättä. Kirjoitin viimeksi maaliskuun alkupuoliskolla. Haaveena oli ihana aloitus äitiyslomalle, kiireettömiä aamupäiviä lasten ollessa eskarissa, koulussa ja päiväkodissa. Sitten alkoi äitiysloma ja samaan syssyyn korona, kaikki lapset jäivät kotiin. 


Ei ollut kiireettömiä aamupäiviä, oli kotieskaria ja yhteentörmäyksiä. Oli stressiä, itkua, iloa ja naurua.  Oli kiitollisuutta siitä, että lapsia on monta. Ymmärrystä siitä, että on lapsillekin iso shokki, kun yhtäkkiä kaverit ja rutiinit vaihtuu kotioloihin. Oli whatsapp leikkihetkiä tyttöjen bestiksen kanssa. Kevät oli hyvä. Erilainen kun odotin, mutta se oli hyvä.


Tuli toukokuu, jännitys hiipi hiljaa katon alle. Pakkasin sairaalakassit, pinnasänky koottiin makuuhuoneen nurkkaan odottamaan. Kerettiin elämään toukokuuta vajaa pari viikkoa, kun raskausmyrkytys nosti päätään. Se oli samantien lähtö sairaalaan. Synnytys käynnistettiin ja niinhän siinä kävi, että pieni poika näki päivänvalon 13.5.2020.  Enpä olisi uskonut, kun raskaustestin tein, että vauva tulisi jakamaan syntymäpäivän kanssani. Tämän parempaa 31 vuotislahjaa en olisi voinut saada.


Synnytyksen jälkeisenä torstaina lapset palasivat kouluun ja eskariin. Minä olin vauvan kanssa sairaalassa koko loppuviikon. Yhteyttä pidettiin videopuheluin, ääniviestein ja sairaalan ikkunan läpi, tuuletusluukusta huudellen. Se oli erilainen osastoaika vauvan kanssa, kun huoneesta ei saanut poistua. Pekalla alkoi parin viikon loma/isyysloma, lapset jatkoivat eskarin ja koulun loppuun, ennenkuin aloittivat koko kesän mittaisen loman. Pekka palasi muutamaksi viikoksi töihin. Mitä muuta tapahtui kesäkuussa? Palataan siihen myöhemmin. :)


Ei kommentteja