Tytöt täyttivät eilen jo seitsemän vuotta, kuinka aika kiitääkään ihan liian lujaa vauhtia! Syntymäpäivän kunniaksi muistellaan tyttöjen syntymää synnytystarinan muodossa. Tyttöjen syntymä päätyi lopulta siihen pieneen prosentuaaliseen osuuteen, missä a-vauva syntyy alakautta ja b-vauva hätäsectiolla. Silti vielä vuosienkin jälkeen kokisin tuon kaiken uudelleen. Mikäli haluat voit lukea Petjan synnytystarinan tästä.
23.9.2013 klo 14.00 synnytys käynnistetään asentamalla kohdunsuulle ballonki. Lääkäri sanoo, että tuskin synnytys käynnistyy itsestään tällä ja sanoo, että saattaa mennä jopa pari päivää koska olen ensisynnyttäjä.
J tulee töistä päin moikaamaan mua osastolle, lähtee joskus 21.00 maissa kotiin. Sanon J:lle, että "koita nyt levätä vielä, kun voit. Tuskin tänä yönä mitään vielä tapahtuu".
Kello 23.00 pyydän hoitajaa tuomaan unilääkkeen, että saisin nukuttua. Kello 02.00 havahdun siihen, että en ole nukkunut silmäystäkään ja olen huomaamattani kärvistellyt kivuissa jo puoli yöstä asti. Käyn vessassa koska uskon, että kivut johtuvat siitä, että ballonki on laskeutunut. Nyppään ballonkissa olevasta katetrista hieman ja ballonki tipahtaa pois. Tämän toimenpiteen mukana tulee myös aivan selvästi limatulppa.
Soitan yöhoitajalle, että toisi mulle jotain kivun lievitystä esim.. lämpögeelipussit. Hoitaja tuo ne ja laittaa samalla mun huonetoverin käyrille. Kivut alkavat tuntua taas, lämpöpussit auttavat hieman kipuun ja kipu on siedettävää. Hoitaja tuo mulle myös grammasen buranan.
Kun huonetoveri on käyrätty, hoitaja sanoo, että laitetaan mutkin varmuudeksi käyrille. Käyrillä taisin olla noin 20min kunnes hoitaja tulee ilmoittamaan, että supistuksia piirtyy käyrille parin minuutin välein ja tehdään sisätutkimus. Kello oli tässä vaiheessa vähän yli 03.00! Hoitaja ilmoittaa, että oon jo 4cm auki ja nyt on aika siirtyä synnytyssaliin. Tässä vaiheessa olin ihan ihmeissäni, että mitä nyt jo? Kysyn hoitajalta, että varmaan olis syytä soittaa mies paikalle. :D Otan puhelun J:lle kello on 03.30, puhelin vaan hälyyttää ja hälyyttää. Pelkään jo, että ukko ei vastaa ollenkaan ja joudun soittamaan anopille, että käyppäs herättämässä poikas. Lopulta J kuitenkin vastaa ja sanon, että "alappa herätä se on menoa nyt" :D Ollaan molemmat yhtä hölmistyneitä tilanteesta ja J sanoo, että lähtee pian tulemaan. Hoitaja kysyy pystynkö kokoamaan tavarani sillä välillä, kun hän käy soittamassa synnytyssaliin. Vähän ennen neljää hoitaja tulee takaisin ja kysyy haluanko pyörätuoli kyydin. Sanon, että ei mennään kävellen :D Hoitajan mukaan oon aika sitkeä sissin, kun buranan ja lämpöpussien kanssa olen kärvistellyt monta tuntia ja kävelen vielä itse saliin!
Kello neljä olen synnytyssalissa. Mut kytketään takaisin käyrille ja menen istuskelemaan kiikkutuoliin ilokaasumaskin kanssa.
J tulee saliin joskus neljän jälkeen. Seuraavaksi yritetään asentaa mulle kanyylia, ensimmäinen kätilö ei saa kanyylia asennettua ja toinen kätilö tulee kokeilemaan. Neljännellä yrityksellä saadaan kanyyli kiinni ja laitetaan tippumaan penisiliiniä koska streptokokkiviljelyn tulokset eivät kerenneet tulla ennen synnytystä.
Istuskelen kiikkutuolissa ehkä parisen tuntia, ilokaasu menee kokoajan puolella teholla. Välillä käyn vessassa. Kokoajan on hirveä jano ja pahinta on, että en saa juoda kuin pieniä siemauksia, jos tuleekin lähtö leikkuriin.
Jossain vaiheessa päätän siirtyä istumaan jumppapallon päälle. Pyydän kätilöä tuomaan lämpöpussin mikä laitetaan alaselkään, että lihakset pysyy lämpöisenä. Ilokaasu menee edelleen 50% ja vie helposti isoimman terän supistuskivuista pois. Koen kokoajan, että pärjäisin myös ilman ilokaasua. Mutta ilokaasua hengittämällä saan siirrettyä keskittymisen muualle supistuksesta. Tsemppaan kokoajan itseäni pysymään rauhallisena ja hengittämään niin rauhallisesti kuin pystyn. Näin pystyn myös rentouttamaan lihakset nopeasti supistusten välissä. Ilokaasu yhdistettynä jumppapallon päällä heijailuun oli mulle todella toimiva yhdistelmä :)
Puoli yhdeksän aikaan lääkäri joka mulle oli asentanut ballongin edellisenä päivänä tulee saliin. Hänkin on yllättynyt, että synnytys lähtikin oikeen vauhdilla liikenteeseen. 08.36 lääkäri puhkaisee a-vauvan kalvot ja vauvan päähän asennetaan pinni. Kalvojen puhkaisun jälkeen tulee kolme "todella kivuliasta" supistusta, ilokaasu on nyt täydellä teholla ja nyt pitää todella keskittyä, että saan pidettyä kivun hallinnassa. Helposti sain kuitenkin tsempattua itseni kestämään nuo supistukset. Anestesialääkäri tulee ja laittaa epiduraalin. Tämä ei tuntunut ollenkaan kivuliaalta. Ainut kivulias kohta epin laitossa oli, kun ensimmäinen ihonalainen puudutus laitettiin. Ajatuksena oli, että olisin kerennyt levätä ennen ponnistusvaihetta. J lähtee etsimään kahvilaa ja menee lepäämään isien lepohuoneeseen. Puoli 10 laitetaan jotain lääkettä vauhdittamaan supistuksia. En ole nukkunut silmäystäkään. Kohdunsuu on nyt 5cm auki, ohuet reunat ja vauvan pää tuntuu jo. 09.40 pyydän lääkettä närästykseen. Saan samaa närästyslääkettä mitä söin jo ennen synnytystä. Se helpottaa. Kello 10.00 kohdunsuu on 8cm auki ja vauvan pää on matalalla. Nyt olisi jo kova tarve ruveta ponnistelemaan.
Kello 10.30 J on edelleen lepäämässä ja pyydän hoitajia etsimään/soittamaan sille. Lopulta mies löytyy lepäämästä isien lepohuoneesta. Raukka ei ollut löytänyt reittiä kahvilaan ja ei ole siis syönyt koko yönä oikein mitään.
Kello 11.05 olen täysin auki. Aloitetaan ponnistusvaihe. Ihme ja kyllä siitä olosta huolimatta, että "alapääni repeää" täysin pysyn rauhallisena koko ponnistusvaiheen ajan. Pari perkelettä ja kyyneltä tässä vaiheessa pääsi, mutta kuin ihmeen kaupalla kerkesin rentouttaa itseni jokaisen supistuksen välissä. Supistuksen aikana kerkesin ponnistamaan aina kolme kertaa.
Lopulta kello 12.00 meidän pikkuinen a-neiti saatetaan maailmaan imukupin avulla, koska b-vauvan sydänäänet takykardiset ja näin haluttiin nopeuttaa synnytystä. Jossain välissä tehtiin myös episiotomia. B-vauvan sydänäänia ei löydetä ultraäänellä ja lääkäri sanoo, että nyt lähdetään. Pomppaan välittömästi ylös sängyltä ja odotan, että kätilöt saavat musta kaikki kytketyt piuhat irti. J istuu tuolilla naama käsien sisällä. Tulee aivan kauhea olo, kun mua lähdetään kiidättämään leikkuriin ja J jää sinne istumaan tietämättömänä mitä tapahtuu. Tää on ollut sen suurin pelko, että mulle tai vauvoille tapahtuu jotain. Itse pysyn rauhallisena. Tiedän olevani hyvissä käsissä. Kätilöt juoksevat työntäen sänkyä pitkin käytäviä ja huutavat joillekkin lääkäreille/hoitajalle, että "avatkaa ovi nyt on kiire". Leikkaussaliin päästessä sänky törmää johonkin, mua pyydetään hyppäämään leikkauspöydälle. Viimeiset muistikuvat ovat, että mun mahan päälle suihkutetaan jotain tosi kylmää ainetta ja maski työnnetään naamalle "hengitä syvään 10 kertaa". Seuraava muistikuva on, kun herään heräämöstä.
Seuraava ote on synnytyskertomuksesta: "B-vauva syntyy klo 12.09, jälkeiset täydelliset ja yhteinen istukka. B-vauvan napanuora kalvokiinnitteinen, suonikalvo yhteinen ja vesikalvo erillinen".
Herään heräämöstä noin 14.00, ensimmäinen kysymys minkä esitän "onko se toinen vauva jo syntynyt". Mulle kerrotaan, että oon heräämössä ja vauva on syntynyt pari tuntia sitten. Kysyn myös, että onko vauvat joutuneet keskolaan. Hoitaja soittaa osastolle ja kysyy missä vauvat ovat. Saan kuulla, että molemmat tytöt on isimiehen kanssa vierihoito-osastolla mua odottelemassa <3 Olen onnellinen, meidän vauvat eivät joutuneetkaan keskolaan mikä oli mulla alunperin tietenkin mielessä. Heräämössä joudun odottelemaan pari tuntia koska osastolla on niin kiire, että sieltä ei keretä hakemaan. Kello 16.00 mieshoitaja soittaa osastolle, että nyt nämä äidit pitää hakea täältä vauvojensa luo. Mun jälkeen sinne jäi odottelemaan vielä yksi sectio-äiti. Noin 16.20 näen ensimmäisen kerran äidin rakkaat pienet prinsessat. Meidän 9 pisteen tytöt <3
Neiti b edessä ja neiti a takana <3
Nyt meidän pienet prinsessat ovat jo 2 viikkoa vanhoja. Tänään neuvolatädin kotikäynnillä meidän pikkuiset ovat saavuttaneet syntymäpainonsa, neiti a painoi 2520g ja neiti b 2460g <3
Ps. Täytyy vielä kiittää rakasta suojelusenkeliäni taivaassa joka oli mun tukena koko synnytyksen ajan. Matkalla leikkaussaliin rukoilin papalta apua ja voimaa sekä äidille, että tytöille <3 Pappa rakastan sinua! Olisitpa täällä vielä näkemässä meidän pienet ihmeet!
