Parisuhdeaikaa Paukanevan pitkospuilla

Sunnuntaina päätimme lähteä extemporee nauttimaan ihanasta auringonpaisteesta Paukanevan luontopolulle. Pakattiin reppuun vesipullo, kamera ja Drone. Jälkiviisaina haaveilimme kodalla paistetuista makkaroista, mutta vaikka emme niitä saaneetkaan niin reissu oli silti onnistunut.


Ilma oli mitä mahtavin, aurinko paistoi ja pieni tuulenvirekin oli pääasiassa lämmin. Parkkeerasimme auton Lehtisalon levähdyspisteelle ja kävelimme sieltä lintutornille ja takaisin. Matkaa tälle reitille kertyi noin viitisen kilometriä. Pari tuntia vierähti aivan siivillä ja varmasti vielä hieman myöhemmin keväällä täällä voisi vierähtää pidempikin tovi lintuja bongaillessa. Nyt näimme vain pikkuisia lintuja metsäpolulla.


Tämä vahvistaa vaan enemmän sitä haavetta, että haluan lähteä joskus vaeltamaan Lappiin ruskan aikaan. Luonnossa aika vierähtää aivan eritavalla, kun kaupungin kaduilla tallustaessa.


Seuraavalla kerralla pakataan reppuun ne kaivatut makkarat, mehut ja otetaan lapset mukaan. Ilmeisesti Paukanevalta löytyy myös uimaranta, joka täytyy käydä viimeistään kesällä testaamassa. Oletteko käyneet Paukanevalla? Tai ruskaretkellä Lapissa? Vinkit ja fiilikset saa jakaa!

Ei kommentteja